Tekemällä oppii!
Learning-by-doing eli tekemällä oppii, on tämän oppimisjärjestön teema. Myös osaamisen jakaminen ja verkostoituminen ovat nuorkauppakamaritoiminnan kantavia ajatuksia.
Haasteellisissa projekteissa ja tehtävissä saa tehdä jotain ihan muuta kuin palkkatyötään, saattaa jopa löytää todelliset lahjansa ja käyttää niitä. Opimme asioita strategiatyöstä esiintymiseen. Warkauden nuorkauppakamari toteuttaa paikallisia projekteja, koulutuksia ja tapahtumia. Tunnetuimmat paikalliset projektimme ovat Savon Sampo -messut, Sampea ja Samppanjaa -kaupunkifestivaali, Palveluhelmi sekä Takakonttikirppis. Toteutamme myös kansallisia projekteja, joita ovat esimerkiksi Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä, Vuoden Nuori Johtaja sekä Tuottava Idea -kilpailu.
Vuonna 2010 toteutimme myös hyväntekeväisyysprojekteja mm. Joulupuu-keräyksen, jolla kerättiin yli 300 lahjaa varkautelaisille vähävaraisten perheiden lapsille.
Järjestö tarjoaa myös kaksi koulutusuraa, johtamisuran ja kouluttajauran, kansainvälisiin tehtäviin saakka.
Myös lystinpito on aina sopivassa määrin kuulunut kamaritoimintaamme. Kun toiminta on hauskaa ja toiminnan tulokset tuottavat tyydytystä, niin jäsenistökin on aktiivinen. Toimintaamme kevennämme vuosittain esimerkiksi puheenjohtajan kihauksen, rapujuhlien ja pikkujoulujen avulla.